Ruskon Betonin räätälöity Pakkaskaivo

Ruskon Betonin toimittama pakkaskaivo Lahti Aqua Oy:n kohteessa. Ratkaisussa vesilukko toteutetaan räätälöidyllä HST-säiliöllä, joka estää viemärilinjan jäätymisen.
Innovatiivinen ratkaisu hulevesiviemärin jäätymisen estämiseen
Asiakas: Lahti Aqua Oy
Urakoitsija: YIT Infra Oy
Taustaa: haasteena viemärilinjan jäätyminen
Hulevesiviemärien toimintavarmuus talviolosuhteissa on keskeinen osa toimivaa yhdyskuntatekniikkaa. Tässä kohteessa haasteena oli viemärilinjan tuulettumisen hallinta, jotta kylmä ilma ei pääsisi putkistoon ja aiheuttaisi jäätymistä.
Pienemmille putkikoille on jo kehitetty toimivia betonisia vesilukkoja, mutta yli 300 mm putkien kohdalla perinteiset ratkaisut eivät ole olleet riittäviä. Tavanomaisella toteutuksella vesilukko kasvaa kaivon sisällä suureksi, mikä vaikeuttaa kunnossapitoa ja tekee rakenteesta hankalasti hallittavan.
Ratkaisumme: pakkaskaivo ja HST-säiliö
Toteutimme pakkaskaivon, jonka sisälle suunnittelimme räätälöidyn HST-säiliön vesilukon muodostamiseksi.
Ratkaisumme mahdollistaa vesilukon toteuttamisen myös suurille putkikoille ilman, että kaivon koko kasvaa tarpeettoman suureksi. Näin saavutetaan sekä toiminnallinen että kunnossapidon kannalta selkeämpi kokonaisuus.
Suunnittelimme säiliöön myös huoltoluukun, jonka ansiosta huuhtelut, kuvaukset ja tarkastukset voidaan tehdä helposti. Tämä vähentää merkittävästi tarvetta mennä kaivoon sisälle ja parantaa työn turvallisuutta.
Toteuttamamme ratkaisu estää tehokkaasti kylmän ilman pääsyn viemärilinjaan. Vesilukon ansiosta putkisto pysyy sulana myös talviolosuhteissa, mikä parantaa koko järjestelmän toimintavarmuutta.

”Kun putken purkupäässä on näin toimiva pakkaskaivo ja rallikaivoissa vesilukot, saadaan viemärilinjan tuulettuminen katkaistua. Näin pakkanen ei pääse putkilinjaan ja se pysyy sulana läpi talven. Lisäksi luukkuratkaisun ansiosta kaivoon ei tarvitse mennä sisään kaikkia kunnossapidon toimenpiteitä varten.”
Sauli PihamaaLahti Aqua Oy
Ruskin Betonin räätälöidyt ratkaisut infrarakentamiseen
Suunnittelemme ja toteutamme Hollolan infratuotetehtaalla jatkuvasti räätälöityjä ratkaisuja asiakkaidemme tarpeisiin. Hyödynnämme työssämme olemassa olevia elementtimalleja, joita muokkaamalla pystymme kehittämään kustannustehokkaita ja kohteeseen optimoituja ratkaisuja.
Meille on tärkeää olla mukana jo suunnitteluvaiheessa, jotta voimme yhdessä asiakkaan kanssa löytää toimivimman ja pitkäikäisimmän ratkaisun. Toteutamme ratkaisut alusta loppuun asiakkaan tarpeiden mukaisesti.
