Napapiirin Betoni Oy on ostanut Sodankylässä toimivan Betroc Oy:n

Kaksi suomalaista perheyhtiötä ovat yhdistäneet voimansa ja osaamisensa, kun Napapiirin Betoni Oy on ostanut tänään 30.4.2020 Betroc Oy:n koko osakekannan. Kaupan toteutumista ovat edesauttaneet yritysten yhtenevät arvot ja osaaminen.

Betroc Oy on halunnut myynnillä varmistaa toiminnan jatkuvuuden Sodankylässä perheyrityksen arvoilla ja kasvoilla. Betrocin toimitusjohtajana toiminut Pentti Ahopelto kertoo yrityskaupan lähtökohdista:

– Olemme kehittäneet yritystämme määrätietoisesti, kouluttanut henkilöstöämme jatkuvasti ja investoineet yritykseen voimakkaasti, joten myymme sen hyvässä kunnossa. On arvokasta, että ostajana on toinen perheyritys, jolta löytyy kasvot sekä halua huolehtia henkilöstöstä ja kehittää yrityksen toimintaa niin, että Betroc on vahva betonialan toimija tulevaisuudessakin.

Kauppa vahvistaa Napapiirin Betoni Oy:n merkitystä koko pohjoisen kalottialueen rakentamisessa. Yritys on erikoistunut ympäristötuotteisiin, elementteihin ja valmisbetoniin. Betrocin tuotteet täydentävät ja laajentavat yrityksen tuotevalikoimaa. Tuotannot tukevat toisiaan ja mahdollistavat voimavaroja isompienkin projektien hoitamiseen. Napapiirin Betoni Oy työllistää kaupan jälkeen n.90 henkilöä ja se kehittää yhdistynyttä vankkaa osaamista palvelemaan kotimaan ja lähialueiden markkinoita.

Betroc Oy on Sodankylässä vuonna 1955 perustettu perheyritys, jonka tuotantoon kuuluvat erilaiset betonielementit ja valmisbetoni. Yrityksen liikevaihto on päättyneellä kaudella 7,17 milj. euroa, ja se työllistää 42 henkilöä. Betrocilla on vuosikymmenten kokemus ja vahva osaaminen erityisesti vaativista voimalinjojen ja kytkinkenttien betonielementeistä sekä erilaisista julkisivuelementeistä.

Napapiirin Betoni Oy on Ruskon Betoni Oy:n 100 % omistama kotimainen perheyritys. Yritys toimii Rovaniemellä, Kuusamossa ja Kemijärvellä valmistaen betonituotteita asiakkaiden erilaisiin tarpeisiin.