Muutoksia Ruskon Betonin hallinnossa

Yrityksen perustaja ja pitkäaikainen toimitusjohtaja Martti Väänänen on päättänyt vetäytyä Ruskon
Betoni Oy:n toimitusjohtajan tehtävästä vuoden vaihteessa. Martti jatkaa edelleen vaikuttamista
taustalla neuvonantajana sekä hallituksen puheenjohtajana konsernin kaikissa yrityksissä.

Ruskon Betoni Oy:n hallitus on valinnut toimitusjohtajan tehtävään 1.1.2021 alkaen yrityksen
varatoimitusjohtajana toimineen Risto Väänäsen. Ristolla on jo useiden vuosien kokemus betonialasta ja
yrityksen johtamisesta varatoimitusjohtajan roolissa sekä konsernin sisaryritysten johdossa.
”On helpottavaa siirtää päävastuu nuoremmalle sukupolvelle ilman, että täytyy jättäytyä toiminnasta
syrjään. Yritys on koko perheellemme kuin perheenjäsen ja siksi tuntuu luontevalta siirtää
toimitusjohtajan vastuu omalle pojalle ja siirtyä enemmän papan rooliin. Mihinkään en silti taustalta
katoa, mutta juoksevat asiat jäävät nyt enemmän nuorison hoidettavaksi” kommentoi Martti.
”Olen pikkupojasta saakka seurannut isäni toimia yrityksen ja koko konsernin rakentamisessa, ja
kuuleman mukaan jopa opetellut kävelemään Oulun tehtaan parkkipaikalla. Hyvässä kunnossa olevaa
yritystä on helppo lähteä luotsaamaan varsinkin, kun tiedän etten ole yksin, vaan saan tukea isältäni ja
koko Ruskon Betonin ammattitaitoiselta henkilökunnalta. Otan siis tehtävän vastaan luottavaisin mielin”
kommentoi Risto.

Toimitusjohtajavaihdoksen myötä Risto ei jatka JA-KO Betoni Oy:n toimitusjohtajan paikalla ja hänen
tilalleen toimitusjohtajaksi on nimetty yrityksen pitkäaikainen aluejohtaja Jaakko Eloranta, joka aloittaa
yrityksen toimitusjohtajana 1.1.2021 alkaen

Ruskon Betoni Oy:n hallitus
Martti Väänänen, Paula Tättilä, Risto Väänänen ja Katri Väänänen