Yritys

Ruskon Betoni Oy on valmisbetonin valmistamiseen ja siihen liittyviin palveluihin keskittynyt kotimainen perheyritys.

Panostamme toiminnassamme ja tuotteissamme tinkimättömään laatuun ja joustavaan asiakaspalveluun. Toimitukset hoidamme tehokkaasti ja ympäristöystävällisesti. Ruskon Betoni Oy konserniin kuuluvat emoyrityksen lisäksi tytäryhtiöt Ruskon Betoni Etelä Oy, Napapiirin Betoni Oy sekä JA-KO Betoni Oy. Ruskon Betonin sisaryritys KiBe Oy palvelee rakentajia Torniossa, Kemissä, Kittilässä sekä Pellossa.

Ruskon Betoni Oy aloitti toimintansa Oulussa syksyllä 1983. Vuosien saatossa yritys on kasvanut tasaista vauhtia ja toiminta-alueeksi on rakentunut koko Pohjois-Suomi Pietarsaari – Vuokatti akselilta pohjoiseen sekä pääkaupunkiseutu ja Kymeen alue. Yrityksen perustamisen jälkeen ensimmäinen uusi aluevaltaus pohjoisessa tapahtui vuonna 1989, kun toiminta laajeni Oulusta Pudasjärvelle, ja sen jälkeen kasvu on ollut tasaista. 1990-luvun lopulla kiristynyt kilpailu Pohjois-Suomessa sai yrityksen miettimään toiminta-alueen laajentamista etelään ja uusi asema Tuusulaan valmistuikin 1997. Tätä nykyään yritys toimii yli 30 paikkakunnalla toimittaen valmisbetonia asiakkaiden tarpeeseen.

Ruskon Betoni Oy:n visio

Ruskon Betonin tarkoitus on antaa paras asiakaskokemus ja olla halutuin kumppani sekä valmisbetonipalveluiden tuottamisessa, että infratuotesektorilla.